torstai, 24. maaliskuuta 2011

Kangaspussukoita

Ompeluinnostus iski tuossa joku sitten, ja nämäkin pussukat ovat olleet valmiina jo viikkoja. En ole kuitenkaan saanut aikaiseksi siirtää kuvia tänne bloggeriin, joten postaus vasta nyt.

Olen tullut siihen tulokseen, että mitä vähemmän mulla on käsityöaikaa, sitä enenmmän löytyy keskeneräisiä käsitöitä. Eilisen laskutoimituksen perusteella keskeneräisiä oli seitsemän, niistä tosin kaksi sellaista, joita en ole vielä ehtinyt edes aloittaa, olen vain katsonut langat valmiiksi. No, mutta silti. Viis? Mukana ristipistoja, huovutusta, lasityö, neuleita.

Keskeneräisten määrä ei ole sinällään ongelma, mutta se on, jos ei ole mihin panna niitä. Levällään ollessaan ne kiinnostavat vähän turhan paljon äidin pikku apulaista. Ratkaisuksi ompelin läjän käsityöpussukoita. Kaikki eivät kuitenkaan jääneet itselle, koska olihan mulla entisiäkin käsityöpusseja. Pusseista ainakin kolme on jo löytänyt uuden kodin.
Kaava on tulostettu täältä. Valitettavasti aivoni eivät kuitenkaan käyneet ihan täysillä, että olisin täysin (ollenkaan) ymmärtänyt ompeluohjetta. Ompelun suhteen noudatinkin pääosin SK11-12/2007 ollutta pussukan ohjetta. Tosin laiskuus iski niissä kohdin, missä kehotettiin ompelemaan käsin, ja nekin kohdat hurautin koneella.

Ihan kivoja, käyttökelpoisia pussukoita tuli, ainakin omasta mielestäni.

0 kommenttia: