En minä harrastais, jos en tykkäis, mutta toki niitä ärsytyksiäkin löytyy.
1. Kappaleiden yhdistäminen. Paloista kudotut villapaidat on niin ärsyttäviä koota. Siksi olenkin päättänyt, että seuraava(kin) paita/takki on saumaton.
2. Villasukan kantalapun silmukoiden poimiminen, tai silmukoiden poimiminen ylipäänsä. Siksi täällä näkyy niin vähän sukkia. Ei se vaikeaa ole, kyllä minä sen osaan. En vaan tykkää.
3. Päättely. Kauluri on odottanut kaks viikkoa muuten valmiina päättelyä. En tykkää, enkä varmaan osakaan kunnolla niinku pitäis.
4. Se, ettei lopputulos sitten näytäkään siltä, kuin mallin päällä ohjeen kuvassa. Minen osaa käyttää sitä ylimuodikasta kauluria, joka vain kiepautetaan kaulaan, tai myssyä, joka näyttää kaikkien muiden päässä älyttömän hyvältä. Tai kun villapaidassa ei saakaan käsille liikkumavaraa, tai saa liikaa ja koko neule näyttää teltalta. Hyvä viikkojen ja kuukausien työ menee ihan hukkaan, kun valmis työ sullotaan kaapin perälle.
5. Kaaviot, jotka ei suostu tulostumaan mustavalkoisena oikein. Esim. joskus huiviohjeessa on ollut sekä harmaita että punaisia ruutuja, sorry vaan, kaikki näyttää tulostettuna harmaalta. Sen seurauksena mulla on puoli huivia neulottu siten, että siellä missä piti olla helmi, onkin nurja silmukka. Vaikken minä mitään helmiä olis kuitenkaan jaksanu laittaa.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti